Jalostuslainassa ja sijoituksessa

Kasvatan whippetejä hyvin pienimuotoisesti, ja haluan pitää myös kotona oman laumakokoni maltillisena. Tästä johtuen kasvatustoimintani perustuu vahvasti narttuihin, jotka asuvat muiden luona, ja tulevat jossain vaiheessa elämäänsä tekemään pentueen luokseni.

Intersum Abundance Of Nothing

"Hex"

Jalostustietojärjestelmä & Breed Archive

~45cm & 9kg

Hex on ensimmäisestä omasta pentueestani, Intersum A-pentueesta. Valitsin Hexin sijoituskoiraksi tästä pentueesta, sillä se joka päivä osoitti ihailtavaa sitkeyttä, avoimuutta ja itsevarmuutta. Samoja ominaisuuksia se näyttää tänäkin päivänä luonteenpiirteissään. Seurailen tässä vuosien mittaan Hexin kasvua, ja toivottavasti pentuetta voitaisiin suunnitella vuodelle 2027.

True Love Rushmaniac

"Jinx"

Jalostustietojärjestelmä & Breed Archive

Jinx on Puolasta tuotu kasvatustoimintani ensimmäinen sijoituskoira sekä A-pentueen emä. Jinxin valitsin puhtaasti suvun perusteella: sekä emä että isä ovat koiria, joita olin seurannut pitkään ja suvusta kiinnostunut. Ensimmäisen pentueensa jälkeen Jinx siirtyi omistajansa nimiin, mutta tulen lainaamaan sitä jalostuskäyttöön vuonna 2026 mikäli silloin olemme yhdessä sitä mieltä, että toinen pentue olisi toivottu.